torstai 27. syyskuuta 2012

Lapselle toinenkin paita äidin vanhasta neulepaidasta

Minulla oli ruskea, ohut neulepaita, jota käytin todella paljon. Lopulta kyllästyin siihen ja sitäpaitsi kauluksen reunaan tuli pieni reikä, jota en koskaan jaksanut korjata. Lopulta paita sai uuden elämän 98-senttisenä pojan paitana. Hiukan nukkaista kangas on jo nyt mutta menee ihan hyvin vielä lapsukaisen leikeissä.

Lapseni on ihastunut nyt taskuihin joten ne piti tehdä tähän paitaankin. Säästin paidan alkuperäisen helmaresorin. Hihansuihin ompelin resorit antamaan väriä ja pidentämään paidan käyttöaikaa. Nyt hihat ovat vielä vähän liian pitkät mutta resorien ansiosta sitä voi silti jo käyttää. Pääntie meinasi muodostua tässäkin paidassa ongelmaksi (kaavan mukaan leikatessa siitä tuli aivan liian iso) mutta ompelin siihen leveän reosrin, joka on minusta kivemman näköinen taitettuna. Onneksi se pysyy ihan hyvin kaksinkerroin.

Kaava on Ompele tenavien tamineet-kirjasta.




Tasku.


 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti