Tämän vauvan mekon tein palasta punaista velouria, joka löytyi kaapista. Kokeilin siihen noita retrohtavia resorireunuksia hihansuihin ja pääntielle sekä taskuun. Kaavaa minulla ei ollut mekkoon vaan leikkasin suoraan kankaalta käyttäen toista liivihametta apuna. Mekko odottaa kaapissa sopivan pientä käyttäjää.
lauantai 21. heinäkuuta 2012
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Keltainen froteepaita 2-vuotiaalle
Löysin kirpparilta ihanan, vanhan M-kokoisen naisten froteepaidan. Sellaisen vanhanaikaisen. Väri oli todella houkutteleva. Leikkasin paidan kaavat Ompele tenavien tamineet-kirjasta. Kaava on 90-senttinen mutta leikkasin reilulla saumanvaralla. Ompelin hihansuihin tarkoituksella pitkät resorit jotta paita menisi kauan. Aluksi resorihihansuut täytyi kääntää. Taskunsuihin ompelin eriväristä resoria kumpaankin. Hyödynsin paidan valmista helmakäännettä joten paita oli nopea ommella ja helmasta tuli siisti.
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Vanhasta oloasusta tonttuasu, tonttuasusta pupupaita 2-vuotiaalle
Äidilläni oli vanha, punainen plyysioloasu. Sitä oli käytetty paljon mutta kangas oli edelleen todella hyväkuntoinen. Leikkasin oloasusta Omeple tenavien tamineet-kirjan kaavalla housut ja paidan 2-vuotiaalle (n. 90cm).
Aluksi paita ja housut toimivat tonttuasuna. Ompelin kullanväriseen koristeviivaan kaksi kulkusta, samoin housujen lahkeisiin. Kultaiset viivat olivat valmiina aikuisen oloasussa ja jätin ne myös tuohon lapsen paitaan.
Joulun jälkeen otin pois kulkuset ja ompelin tilalle pullean pupun, jonka irrotin parittomaksi jääneestä sukasta. Kirkkaanpunaiset housut toimivat hyvin iloisen väristen paitojen kanssa myös joulun jälkeen. Samoin punainen paita on kiva kaveri kirkkaanvärisille tai mustille housuille.

![]() |
| Tonttupaidasta tuli joulun jälkeen pupupaita. |
![]() |
| Tonttuasu. Jalassa pupusukat, joista toinen jäi parittomaksi ja jäljelle jäänyt pääsi paidan koristeeksi. |
![]() |
| Tonttuasu. |
![]() |
| Tonttuasu. |
Tunnisteet:
90cm,
jouluasu,
kulkuset,
oloasu,
paita,
plyysihousut,
plyysipaita,
punainen,
pupu,
pupupaita,
tonttu,
tonttuasu,
tonttupuku,
velour,
velourhousut,
velourpaita
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Pikkupojalle hihaton paita trikoopaidasta
Äitini vanhasta pitkähihaisesta trikoopaidasta ompelin 2-vuotiaalle sekä housut että tämän aluspaidan. Hihansuissa ja pääntiellä on käännetty resorireunus. Kaavaa ei ollut mutta leikkasin kankaasta käyttäen mallina pojan 90-senttistä aluspaitaa. Paita ja housut ovat jo seuraavalla käyttäjällä- hieman pienemmällä ystäväni lapsella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)